Seikkailupuisto Huipun yläköysiradoilla tasapainoillaan, ryömitään tunneleissa, taiteillaan verkoissa ja kävellään huojuvilla silloilla 4−18 metrin korkeudessa. Kaikki seikkailuradat päättyvät huimaan loppuliukuun, joista pisin on yli satametrinen. Huippu-elämys huipentuu vatsanpohjaa kutkuttavaan Tarzan-hyppyyn. Tule yläilmoihin ylittämään itsesi! 

Kenelle Huipussa seikkailu sopii?

Huipussa seikkailu sopii kaikille liikuntaesteettömille eikä vaadi aiempaa kiipeilykokemusta. Emme kuitenkaan suosittele yläilmoissa seikkailua raskaana oleville.

Huipun radat on suuniteltu ensisijassa elämyksellisiksi. Niillä voi nauttia korkeuden tunnusta, ulkoilmassa reippailusta ja itsensä sekä mielenkiintoisten haasteiden voittamisesta. Jos selviät köysitikkaista, selviät myös tästä seikkailusta!

Koska Huipun puusta puuhun viritetyt seikkailuradat sijaitsevat vähintään kuuden metrin korkeudessa, alle 120-senttiset lapset pääsevät radoille vain aikuisen seurassa. Seikkailijoiden ehdoton minimipituusraja on 100 cm. Sitä pienempien jalat ja kädet eivät yllä askelmiin. Suosittelemme perheen pienimmille verkkoseikkailua, sillä mukaan pääsee heti kun pystyy kävelemään. 

Alle 13-vuotiaat tarvitsevat puistoon mukaansa aikuisen valvojan, ja 13−17-vuotiaat huoltajan kirjallisen luvan. Lisätietoa alaikäisistä seikkailijoista ja muita ohjeita Huippuun tulijalle.

Monelle Seikkailupuisto Huipun kävijälle ilmalento Tarzanin liaanilla on kohokohta. Se kirvoittaa naurut.

Kyyti Tarzanin liaanilla on monesta Huippu-seikkailun kohokohta.

Eritasoisia ratoja

Huipussa on yhteensä yhdeksän seikkailurataa, kolme kallion huipulla ja viisi sen alla sekä lasten oma seikkailurata pikku-Huippu. Lisäksi on kaksi lyhyttä harjoitusrataa, joilla ohjaajamme opastavat tulijan kiipeilyvaljaiden ja jatkuvavarmisteisen turvajärjestelmän käyttöön.

Radat on jaettu vaikeusasteensa mukaan vihreisiin, sinisiin, punaisiin ja mustiin. Vihreä rata on helpoin ja musta vaativin.

Jokainen voi valita omansa pituutensa, uskalluksensa ja jaksamisensa mukaan. Kallion laelle rakennetuista radoista vihreä ja sininen on mitoitettu yli satasenttisille seikkailijoille. Kallion juurella sijaitsevat vihreät radat ja sininen rata taas soveltuvat yli 120-senttisille. Mustilla ja punaisilla radoilla seikkailijoiden vähimmäispituus on aina 140 cm. Lasten oma pikku-Huippu soveltuu noin 100−140-senttisille seikkailijoille.

Esittelykierros Huipun Lovetar-radalla

Esittelykierros Huipun Hongatar-radalla

Esittelykierros Huipun Tyytikki-radalla

Esittelykierros Huipun Tapiotar-radalla

Lisätietoa Huipun latvuksissa seikkailusta sanoin ja kuvin

Ohjeita Huippuun tulijalle

Seikkailupuisto Huipun ratojen esittely

Kuvia latvuksista

Huipun Youtube-kanavan videot

Kahvalla voi säädellä rintamasuuntaa vaijeriliu’un aikana

Seikkailupuisto Huipussa seikkailijan varusteisiin kuuluu valjaissa oleva kahva, josta kiinni pitämällä voi vaijeriliussa hallita rintamasuuntaa. Kokemuksemme mukaan monet nuoret kävijät näyttävät nauttivan pyörimisestä liu’un aikana, mutta tarttumalla kahvaan pyörimisen voi halutessaan myös estää. Videolla esitellään kahvan käyttöä.

”Kahva tuntui tosi näppärältä”, kommentoi Kivaa tekemistä -tiimi testiraportissaan Seikkailupuisto Huipusta.

Kuinka löydän perille Seikkailupuisto Huippuun?

Seikkailupuisto Huippu sijaitsee Espoossa Leppävaaran urheilupuistossa. Huipun sijainti kartalla ja tarkemmat saapumisohjeet.

Tervetuloa yläilmoihin! Meillä kaikki menee puihin!