Liikuntaa Leppävaaran urheilupuistossa

Lapsille

Huipussa vähintään satasenttiset pääsevät seikkailemaan pienten omalle Pikku-Huipun seikkailuradalle. Virikkeitä tarjoaa myös lähimetsä. Huipun alueella maastossa on kallioita, isoja kiviä ja puunrunkoja, joilla voi tasapainoilla ja joille voi istahtaa syömään eväitä. Vastuu lapsista on koko ajan vanhemmilla.

Huipun lähistöllä aivan Vanhan Maantien parkkipaikan vieressä on Angry Birds -puisto ja skeittipuisto. Huippu sijaitsee vain 500 metrin päässä Leppävaaran uimahallista ja maauimalasta.

Kävelyretkiä

Leppävaaran urheilupuistossa ja sen lähimaastossa, aivan kävelyetäisyydellä Huipusta, on näköalakallioita ja mielenkiintoisia arkeologisia, historiallisia ja geologisia retkikohteita:

  • Leppävaaran urheilupuiston ulkoilureitin varren varhaismetallikautiset (1500–500 eKr.) kiviröykkiöhaudat
  • Seikkailupuisto Huipun vieressä olevan Kaivoskallion ja uimahallin takaisen kallion 1600–1800-luvulla toimineet rautamalmilouhokset
  • venäläisten rakentamat ensimmäisen maailmansodan aikaiset juoksuhaudat Laturinkalliolla, Vallikalliolla ja Nupukivenkalliolla
  • Leppävaaran vanhin säilynyt rakennus 1830-luvulla rakennettu Gransinmäen kievari Vanhalla Maantiellä Metropolia-ammattikorkeakoulun vieressä

Kohteisiin johdattelevat Leppävaaran neljä kotikaupunkipolkua, joista on tehty esite. Pohjois-Leppävaaran polku kulkee lähinnä Seikkailupuisto Huippua.

Lisätietoa:

Moni kohde löytyy myös geokätkökartalta, koska niihin on piilotettu kätkö.

Urheilupuiston lajitarjonta

  • Lenkkeilijöille on 5,4 kilometrin valaistu kuntopolku. Reitin varrella on kuntoilulaitteita.
  • Rullaluistelijat voivat hyödyntää asfaltoitua kierrosta.
  • Uimareiden iloksi avautui tammikuussa 2016 täysin uudistettu Leppävaaran uimahalli ja maauimala. Siellä on normaalin allasosaston lisäksi monitoimiallasosasto pore- ja kylmävesialtaineen sekä erillinen hyppyallas. Kesäisin uimahallin ulkoalueella voi uimisen lisäksi pelata rantalentistä ja katukorista sekä viilettää vesiliukumäissä.
  • Keihään- ja kiekonheitosta kiinnostuneille on heittopaikka aivan Seikkailupuisto Huipun sisäänkäynnin vieressä. Välineitä saa lainata stadionilta.
  • Jalkapalloiluun on nurmi- ja hiekkakenttiä. Stadionin vieressä Kaivoskallion puolella on ”futishäkki”, jossa voi palloa potkimalla pelata videopeliä.
  • Katukorista voi harrastaa sille varatulla kentällä.
  • Tenniksenpelaajia varten on kaksi asfaltoitua ulkokenttää.
  • Salibändyä voi pelata ulkokaukalossa.
  • Suunnistuksesta innostuneille Espoon kaupunki on sijoittanut Leppävaaran kuntoradan läheisyyteen noin 20 kiintorastia. Rastit ovat vaikeustasoltaan aloittelijallekin sopivia. Karttoja voi tulostaa Espoon kaupungin verkkosivuilta veloituksetta PDF tiedostona. Leppävaaran kiintorasteista on olemassa myös kännykällä toimiva mobiiliversio, jonka alkupiste on Seikkailupuisto Huipun lipunmyyntikioskilla. Lisätietoa mobiilisuunnistuksesta ja kiintorasteista

    Seikkailupuisto Huipusta alkaa Espoon kaupungin mobiilisuunnistusrata.

Urheilupuiston liikuntatarjonta on ilmaista. Tiedustelut p. +358 (0)50 339 1495

Muita liikuntapalveluja

Leppävaarassa

5 km:n säteellä Huipusta

Juhla- ja kokoustiloja 2 km:n säteellä Huipusta

  • Albergan kartano soveltuu seminaari- ja kokouskäyttöön. Tunnelmallisessa holvikellarissa on tilat 60−70 henkilölle. Ruokailu on järjestettävä erikseen.
  • Coaching Housessa on kokoustilaa 15-20 hengen ryhmille. Kokoustarjoiluista vastaa Quartetto Business Parkin ravintola.
  • GLO Hotel Sello tarjoaa erilaisia tiloja 8−120 henkilölle. Tarjoilusta huolehtii ravintola GLO Grill Kitchen.
  • Tommi’s Kitchenin ravintolasalia voi varata yksityisjuhliin arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Tila soveltuu hyvin 150 hengen istuviin tilaisuuksiin ja jopa 300 hengen cocktailtilaisuuksiin. Samassa rakennuksessa on myös kabinetteja, joita voi vuokrata tilaisuuksiin. Tommi’s Kitchen valmistaa tarjoilut kaikkiin tiloihin toiveiden mukaan.
  • Musaamo tarjoaa juhlatilaa 40 hengelle.
  • ParkVillassa on juhla- ja kokoustilaa 50-80 henkilölle. Ruokailu on järjestettävä itse.
  • Stella Business Parkissa on erilaisia kokoustiloja 8−30 hengelle ja ravintolassa ruokailutilaa enintään 180 hengelle. Stella Business Parkista saa myös ruokatarjoilun.
  • Thorstorpia vuokrataan vain yksityishenkilöiden käyttöön. Tilaa enintään sadalle hengelle.

Ravintoloita 2 km:n säteellä Huipusta

Kotimaisia ryhmillekin sopivia ravintoloita

  • Mili's Food and Cafe Reebok Areenassa tekee tilauksesta ruokaa juhliin ja erilaisiin tilaisuuksiin. Myös ryhmäruokailun järjestäminen on mahdollista.
  • Tommi’s Kitchen tarjoaa herkullista lounasta kivenheiton päässä Sellosta. Suosittelemme! Ravintolasaliin mahtuu 150 ruokailijaa. Lounasta tarjoillaan arkisin klo 14:ään asti.
  • Peroba Cafe Villa Ylänteessä tarjoilee arkisin lounasta seisovasta pöydästä, viikonloppuisin on brunssipöytä. Peroba Cafeessa on 50 asiakaspaikkaa. Lisäksi kesäisin terasseille mahtuu noin 35 asiakasta.
  • Ravintola Albergassa on 70-paikkainen tilaussali. Ruokailuun on yhdistettävissä teatteriesitys.
  • Ravintola Fågelissa on päivittäin vaihtuva lounasbuffet. Ravintola on avoinna myös myöhään illalla.

Etnisiä ravintoloita

  • Curry Palace, intialaista ruokaa, yli 100 asiakaspaikkaa ja A-oikeudet, catering-palvelu 15−300 hengen ryhmille.
  • Kathmandu Palace, nepalilaista ruokaa. Ravintolassa on mahdollisuus järjestää myös juhlia ja tilaisuuksia.
  • Spice garden, maistuvaa intialaista ruokaa pubimaisessa ympäristössä. Yksi Huippu-tiimin suosikkilounaspaikoista.
  • Teidän sushi
  • Vihreä ravintola, iranilaista ruokaa, joka on kovasti huippulaisten makuun. Ravintola palvelee myös ryhmiä ja sen voi varata yksityistilaisuuksiin.
  • Ravintola Mezza tarjoilee buffet-pöydästä välimerellistä lounasta. Ruokaa voi tilata myös catering-palvelusta.
  • Ravintola Tung Hingissä saa kiinalaista ruokaa.

Muuta

Muita palveluja

  • Sellon kauppakeskuksessa on elokuvateatteri ja Sellosali, joka tarjoaa musiikki-, teatteri- ja tanssiesityksiä sekä pääkaupunkiseudun vilkkain kirjasto.

Majoittuminen Leppävaarassa

 

Facebook YouTube Instagram

Huippu on Kivaa tekemistä -tähtikohde vuonna 2021
Huippu on Green Key -sertifioitu
Huippu on mukana STF-ohjelmassa